Valinnan paikka
Maanantai 23.1.2012 - Ulla Keskinen
Tätä kirjoittaessani seuraavan Suomen presidentin äänestys on juuri käynnissä. Oikean ehdokkaan löytäminen on toisille periaatekysymys, toisille taas tunne- tai järkikysymys. Se voi olla myös kaikkea noita. Valinnan tekeminen on usein vaikeaa. Valinnoilla voi olla pitkä vaikutus ihmisen elämään. Erityisesti jos tekee väärän valinnan. Ihminen miettii valintaa siltä kannalta, että mitä hän siitä hyötyy. Jos hyötysuhde on pieni, niin valinta saattaa helposti kallistua toiseen suuntaan. Tämä on sitä elämän raadollisuutta ja ihmisten itsekkyyttä tässä päivässä.
Alkukristityt joutuivat kovaan paikkaan valitessaan Jeesuksen ja lähtiessään seuraamaan Häntä. He tulivat vainotuiksi uskonsa vuoksi ja monet jättivät koko silloisen elämänsä siihen paikkaan lähtiessään matkaan. Heille hyötysuhde oli varsin huono, mutta siitä huolimatta he seurasivat Jeesusta.
Meille nykykristityille valinta on paljon helpompaa. Toki erityisesti nuorena on vaikeaa tunnustautua kristityksi, ettei kukaan vain luulisi uskovaiseksi. Mikä tahansa leima voi haitata omaa markkina-arvoa näillä nykypäivän lihamarkkinoilla.
Uskonelämässä valinta on kuitenkin tehtävä. Monet ihmisistä eivät sitä koko elämänsä aikana kykene tekemään, monet kääntyvät Jeesuksen puoleen vasta kuolinvuoteellaan. Usko Jeesukseen on kuitenkin ainoa tie Jumalan valtakuntaan. Uskomalla Jeesukseen Kristukseen voimme luottaa elämämme Jeesuksen käsiin. Hän tietää mikä meille on parasta.
"Minun lampaani kuulevat minun ääneni; ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Joh. 10: 27-30.
Ja hei- veisataan virsi 600! Se on niiiiiiin hyvä. Sitä ei voi ikinä veisata liikaa.
1.
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.
2.
Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.
3.
Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!
4.
Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.
5.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.
Dietrich Bonhoeffer 1944. Suom. Anna-Maija Raittila 1981, 1984. Virsikirjaan 1986.