Hyvää paastonaikaa!

Maanantai 20.2.2012 - Mirva Mäkelä

Kirkkovuodessa alkaa valmistautuminen suureen juhlaan, Kristuksen ylösnousemukseen.  Viikon aikana vietämme sekä laskiaistiistaita että tuhkakeskiviikkoa. Tuhkakeskiviikosta alkaa 40 arkipäivää kestävä paasto, sunnuntaipäiviä ei lasketa paastoon, joka päättyy pääsiäissunnuntaihin.

Paastonajan esikuva on Jeesuksen paasto autiomaassa, joka on kuvattuna Uudessa Testamentissa. Jeesusta koeteltiin monin tavoin paaston aikana, mutta Hän ei siitä huolimatta luopunut Jumalastaan.

Paastonaikana me kristityt voimme tarkistaa asenteitamme ja elämäntapojamme. Mistä sinä olisit valmis luopumaan paaston ajaksi? Miten olisi facebook, suklaa, pleikkari tai hampurilaiset.

Paastonajalla on monia merkityksiä ja siihen liittyy myös katumus. Ihminen katuu syntejään ja kiintymistään tähän maailmaan.  Paastonaika kutsuu ihmistä etsimään uutta ja kasvamaan vastuullisempaan elämäntapaan.

Kuitenkin paastonaikaan ”valmistavan” sunnuntain, laskiaissunnuntain, epistolateksti tuo varmasti jokaiselle mieleen suuren rakkauden. Tätä rakkauttaan meitä ihmisiä kohtaan Jumala halusi näyttää meille Jeesuksen kautta.

1. Kor. 13
”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
    Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
    Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
    Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
    Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”