”Äiti!” kuuluu terhakka lapsen ääni marketin käytävillä. ”Missä sä oot?” huutaa pieni poika äitiä etsien. Moni pää kääntyy katsomaan, kuka huutaa ja ketä. ”Täällä!” vastaa äiti muutaman hyllyn takaa. ”Missä?” ”Täällä!”

Vaikka kaupassa oli tuolloin paljon väkeä, äiti tunnisti oman lapsensa äänen. Kyllä äiti omansa tuntee, ihan alusta saakka.

Ensi sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Äiti on yksi elämämme tärkeimpiä ihmisiä. Hänestä me olemme olleet riippuvaisia elämämme alkuvaiheessa. Kuitenkin viimeistään uhmaiässä jokainen lapsi alkaa rimpuilla eroon äidistä tavalla tai toisella. Jo pelkkä sana ”äiti” voi herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Mukavia, lämpimiä, läheisiä, turvallisia, lohduttavia. Äiti voi olla sinulle edelleen yksi tärkeimmistä ihmisistä, jolle voi kertoa lähes kaiken. Toisaalta saatat tuntea myös äkäisiä, vihaisia, pettyneitä, surullisia tunteita. Äitikin on vain ihminen, hän voi erehtyä tai tuottaa pettymyksiä muulla tavoin. Ehkäpä suhteesi äitiin ei olekaan enää niin läheinen kuin toivoisit. Minua itseäni harmitti koululaisena koko äitienpäivä, sillä oma äitini kuoli, kun olin kuusivuotias. Niinpä, kun koulussa askarreltiin äitienpäiväkorttia tai lahjaa, minä väkersin muistiaista mummolle ja joskus isällekin. Ihan kaikilla meistä ei välttämättä ole äitiä tai isää. Jokaisella meistä kuitenkin on tärkeitä ihmisiä, jotka ovat meille rakkaita.

Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: ”jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä”. (Ef. 6:1–3)

Raamatussa kehotetaan kunnioittamaan isää ja äitiä. Eikä vain juhlapäivänä, vaan aina. Kuitenkin sunnuntaina äitienpäivänä, jos vain mahdollista, saatat yllättää tuon tärkeän ihmisen iloisesti. Syli, joka sinua piti, syötti ja lohdutti pikkulapsena, ottaisi varmasti vieläkin vastaan avoimen katseen, kauniiksi lauseeksi muuttuneen jokelluksen tai hellän rutistuksen.

Hyvää äitienpäivää!