WEDNESDAY, 20.08.2008
Hae
 

Koulutyö

Seurakunnan työntekijät haluavat elää mukana seurakuntalaisten arjessa, tukea lapsia ja nuoria heitä kasvussaan ja olla myös opettajien tukena kasvatuksessa. Siksi teemme yhteistyötä koulujen kanssa.

Koulukummi

Koulukummi on seurakunnan työntekijä, joka käy kouluilla säännöllisesti tapaamassa oppilaita ja opettajia. Koulukummin työ on palvelua: hän esimerkiksi on kuunteleva aikuinen, osallistuu koulun juhliin kirkkovuotta seuraten, vierailee luokissa, osallistuu luokkaleireille ja elää muutoinkin koulun rinnalla arjessa. Koulukummi on linkki koulun ja seurakunnan välillä. Kaikilla kouluilla ei ole koulukummia. Näille kouluille on nimetty joku seurakunnan työntekijä yhteyshenkilöksi. Hänellä ei ole säännöllistä vierailuaikaa koululla.

Luokkaleirit

Luokkaleirit ovat osa seurakunnan ja koulun välistä yhteistyötä. Ne ovat yleensä reissuja johonkin seurakunnan leirikeskukseen. Luokkaleirien ohjelma on pääosin seurakunnan tarjoamaa ja sisältää yleensä ryhmäyttävää toimintaa. Leireille on pyritty pitämään ns. matalaa kynnystä, jolloin mahdollisimman monen on helppoa tulla mukaan. Leirit sisältävät myös kristillistä opetusta. Luokkaleirit ovat maksullisia.

Pieni Suuri Seikkalu Lamminpään koulussa


 
Seurakuntayhtymä