Isoskoulutus on rippikoulun käyneille nuorille suunnattu yhden vuoden kestävä ryhmänohjaajakoulutus. Koulutus sisältää tapaamisia n. kerran viikossa, sekä yhen leirin syksyllä ja yhen keväällä. Koulutuksessa käydään läpi mm. isosen tehtäviä ja roolia rippikoulussa, Raamatun käyttöä, ryhmänohjaustaitoja, itsetuntemusta sekä ryhmädynamiikkaa.
Isoskoulutuksesta saa todistuksen, josta on hyötyä opiskelemaan lähtiessä. Isoskoulutksen käynyt nuori voi toimia isosena seurakunnan rippikoululeireillä ja osallistua apuohjaaja-koulutukseen (koulutukseen voi lähteä mukaan samana vuonna kun täyttää 17v).
HÄRMÄLÄN ISOSKOULUTUS
Isoskoulutusiltoja järjestetään torstai-iltaisin Peltolammin seuriksella (Tilkonmäenkatu 4) klo 17-19.
WANHOJEN ISOSTEN ILLAT on tarkoitettu isoskoulutuksen käyneille nuorille. Iltoja järjestetään harvemmin kuin perus-isoskoulutusta, mutta joinakin iltoina kokoonutaan koko isosjengillä Peltsulle isosuuden käsitteitä purkamaan. Kokeneena tai ainakin isokouluksen käyneenä voit olla antamassa hyviä vinkkejä uudelle isosporukalle.
Keskiviikkoina 17.3. ja 31.3. klo 17-19.
VIINIKAN ISOSKOULUTUS
ISOSKOULUTUSILTOJA järjestetään keskiviikkoisin Nekalan srk-talolla (Kuoppamäentie 23) klo 18-19.
Tervetuloa mukaan!