Teiskon nuorisotyö
Tapahtumia, retkiä ja leirejä järjestetään omin voimin ja Aitolahden seurakunnan kanssa yhteistyössä. Kerhoissa, tapahtumissa, retkillä ja leireillä toimitaan yhdessä; puuhaillaan, leikitään, seikkaillaan, tehdään kivoja askarteluja, joskus jopa kokkaillaan ja opetellaan monenlaista Taivaan Isän lapsina. Kesäisin käymme erilaisilla leireillä.
Kouluilla työntekijät vierailevat pitäen aamunavauksia ja tunteja, järjestäen tapahtumia ja retkiä.
Rippikoulu järjestetään joka vuosi, yleensä leirinä kesällä. Talven ja kevään aikana aloitellaan ja tutustutaan porukkaan ja seurakuntaan.
Kiinnostuneille tarjotaan isos- ja kerhonohjaajakoulutusta. Mahdollisuuksien mukaan tarjoamme paikkaa seuraavan vuoden rippikoulun isosena, varhaisnuorten- tai perheleirien isosena tai kerhonohjaajana. Joskus tarvitaan myös lastenhoitajia erilaisiin tapahtumiin.
Teiskon seurakunnan alueella toimii yhteislippukunta Teiska-Partio ry. Sudenpennut, vartiolaiset ja vaeltajat kokoontuvat Kämmenniemen kerhohuoneella ja Terälahden vanhalla koululla. Tiedustelut Maikku Blom 050 3276358